sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Banneria metsästämässä

 Kaksi pientä mussukaani pääsivät kuvattaviksi, kun jahtasin täydellistä otosta banneriin. Kuvia tuli useampi, joista täytyy valita yksi ja alkaa työstää banneria. Parisen tuntia sainkin tuhlattua ja sain aikaan bannerin, josta en pidä. Hienoa työtä, Arya! Mutta tässäpä tämänpäiväisen kuvaussession tulokset. Ainiin, ja älä jatka lukemista (=kuvien katselua) jos alastomat pikseliukkelit hämmentää. Tuskin, mutta kunhan yritin varoitella nätisti. :P

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ehkä se ei ollutkaan loppu

Hei. Taas. Huvittavaa tehdä tätä jälleen. Postata. Pari kuukautta sitten poistin tämän ajatuksella "joo Sims ei kiinnosta yhtään." Kappas vain mitä kävi. Kun olin lopettanut simstarinani, joka aiheutti valtavan määrän stressiä, olen availlut peliä, ja pelatessani pohdiskellut "vitsit tekisi mieli jakaa ajatuksiani tästä ja tästä." No, päätin avata blogin uudestaan. Poistin kaikki vanhat postaukset, muoksin vähän blogin ulkoasuakin vielä myöhemmin. Ainakin uuden bannerin värkkään!