sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Back in business

Elämä on tällä hetkellä melkoista tasapainoilua koulun, olemattoman sosiaalisen elämän ja stressauksen välillä. Mutta pitkästä aikaa oon löytänyt aikaa ja intoa pelata. Kävin vihdoin hankkimassa peliläppäriini uuden johdon, ja se oli melkoinen investointi se.

Loin sitten uuden perheenalun, ja aloin pelata. Tyhmänä tyttönä unohdin kuvata alussa tosi paljon, joten pahoittelen epämääräisiä kuvia. Alkuaikojen talosta ei esimerkiksi ole kuvan kuvaa.

 Anyway, tässä on Joshua Grim. Joshualla on suurin tontti mitä Bridgebortista löytyi (jouduin jyräämään joidenkin turhien julkkisten asunnon pois tieltä). Koitan pelata kerrankin samalla perheellä mahdollisimman pitkään, hieman legacy challengen tyyliin, mutta voi olla että into on jo laantunut toisessa sukupolvessa. Pitää yrittää keksiä aina jotain erilaista jokaiselle sukupolvelle.


 Ihan suloinen poika hänestä kuoriutui.
 Koska rakkaalla lapsellamme ei ole pennin hyyrylää, pääsi hän kaivelemaan roskiksia. Löydettiin sieltä mm meteoriitti, kamalia tauluja ja joku ötökkä. Kaikki meni myyntiin, että saataisiin vähän rahaa talon rakentamiseen. Sääli, että kuvia ei ole, mutta tässä vaiheessa Joshualla oli pienen pieni koppi talonaan.
 Joshua on ujo, eikä tullut oikein toimeen muiden simien kanssa, joten hommattiin hänelle pieni karvakaveri.
 Tässä on Dolli. Sekarotuinen koiranpentu.
 En oo pitkään aikaan pelannut lemmikeillä, ja oivoi kun nämä on niin ihania! ♥_♥
 Ja simsalabim, Dollista tuli iso koira. En ihan tuon näköistä odottanut, mutta oikein söpö tyttösestä tuli. Tässä vaiheessa Dolli ja Joshua on jo ikuisia parhaita ystäviä! ♥ Joshualla ensihoitajan haalarit niskassa: elämäntavoitteena taso 10 lääkärinä.
 Dollilla oli pihalla oma mökkinsä. Sille tulee myöhemmin vähän muutakin käyttöä. ;)
 Hommasin terassille kylpyammeen ihan vain Dollin kirppukylpyjä varten. Hieman rasittava ominaisuus nuo kirppuset. :s
 Dolli on hyvin koulutettu, noutaa sanomalehdetkin sisään!
 Ja sitten tulikin jo talvi. Kuten kuvista näkee, olen ottanut niitä äärimmäisen harvoin.
 Hommasin Dollille kaverin. Tässä on Remus.
 Koirat sai vähän tutustua toisiinsa, sillä julmasti aion parittaa heidät. Koska kuka voisi vastustaa koiranpentuja?
 Ja vihdoin olin ottanut kuvan talon rakenteesta. Tässä vaiheessa sitä on laajennettu ja rempattu hurjasti. Etenkin Remuksen tultua taloon piti väkertää tämän kimpussa, että sain molempien koirien pedit mahtumaan sisälle.
 Nämä kaksi on kyllä niin lutusia! En malta odottaa, että niiden olisi aika hankkia pentusia.
 Ja muutamia päiviä myöhemmin Dolli kömpi koppiin ja Remus tuli perässä.
 Pian saadaan pikkukoiria! En tosiaan muista milloin viimeksi olisin hankkinut koirilleni pentuja, jos koskaan.
 Dollin ilme on kullanarvoinen. :D Voin niin kuvitella sen nyrpistelevän nenäänsä takapuolelle edessään.
 Joshua on mennyt sekaisin. Kävi ilmi, että allasbileet jonne Josh meni, olivatkin kerrostalossa, jossa ei ole altaan allasta..
 Tässä on Joshuan pomo, Josh on epätoivoisesti yrittänyt piirittää sitä jo ikuisuuksia.
 Haasteena on kuitenkin, että pomo on lastenvastainen, joten perheen äidiksi hän ei oikein sovi, ja totta kai lapsia on suvun jatkamiseksi saatava.
 Vihdoin!
 Näääh, sitten jo kyllästyi.
Mutta näköjään meno ei hidastunut, vaikka pomotarta välillä väsyttikin Joshuan seura. :D
 Josh näyttää äärimmäisen kiusaantuneelta. Pieni, viaton pojuni.
 Ja homma tuli valmiiksi.
 Ääh, en tykkää yhtään tästä pelehtimiskävelystä. Tulee siis julkisilla paikoilla pelehtimisen jälkeen. Mulla on muuten käytössä joku nraasin modi, jota en muista, mutta siis ominaisuutena tulee Riskialtis pelehtiminen, jolla siis on pieni todennäköisyys (taisi olla 10%) tulla raskaaksi. Käytän sitä melkein aina, ellei sitten ole lähitulevaisuuden suunnitelmissa lapset. Ja nytkin tosiaan siis riskialttiina mentiin.
 Pienen lemmenhetken jälkeen Josh yritti antaa kukkasia pomolleen, mutta pomo ei hurjasti arvostanut. Sääli.
  Joshua, ei hän ole arvoisesi! Etsitään sulle joku toinen, jooko?
 Dolli pulassa! D:
 Tästä tapahtumasta ei olekaan ollut kuvia, mutta kyseessä siis Joshuan ainoa ystävä, joka päätyi kummallisten sattumusten kautta raskaaksi (kröhm, Joshilla on pieni osuus asiaan). Nainen on kuitenkin miltei vanhus, enkä halua siitä Joshualle puolisoa.
 Tässä on kuitenkin Noel, tämän naisen (jonkanimeäenmuista) ja Joshuan lapsi.
 Tällä hetkellä mulla on tämän naisen perhe valittuna, koska koko nainen lagasi, eikä tullut kylään vaikka kutsuttiin. Vaihdoin sitten tämän aktiiviseksi ja käskin sen Joshuan luokse.
 Oh my boy, Joshua ollut taas puolialasti ulkosalla pakkasella.
 Kas näin, upota vauva lumihankeen.
 Ei tainnutkaan olla kuningasidea.
 Mutta Joshua nosti poikansa syliin. Siirsin sitten Noelin Joshuan kanssa samaan talouteen. Noelin äiti jatkaa elämäänsä, ja Joshuasta tuli yksinhuoltaja.
 Tämä mies on vaan niiiin suloinen, että se ansaitsee parhaan mahdollisen kumppanin rinnalleen.
 Ja taas pienen pieni muutos, tällä kertaa iskettiin vauvan sänky Joshuan huoneeseen.
 Dolli on lämpimissä väleissä Noelin äidin kanssa.
 Niin on Joshuakin, ei ystävyys vauvaan sentään päättynyt.
 Kukat pöydälle. Tosin ei ystävättären antamat, vaan ne mitkä Joshua yritti antaa pomolleen.
 Ja työt kutsuu!
 Ihanaa, talvi loppuu. Samoin tämä postaus. :D Hyvin sekava postinkin tuli, yritän vähän ryhdistäytyä seuraavaan kertaan.

2 kommenttia:

  1. Josh on kyllä varsin suloinen tapaus. ♥_♥ Ja hieno kämppä! Jään mielenkiinnolla seuraamaan herran seikkailuja.

    Sopisiko muuten linkinvaihto? Aloitin uuden tarinan (hold-back-the-river-sims.blogspot.fi) pari kuukautta takaperin. :)

    VastaaPoista